Excel ja VBA
Excel-makrot ja VBA-ohjelmointi voivat automatisoida laskentaa, raportointia, tiedon käsittelyä ja käyttäjän tekemiä toistuvia työvaiheita.
Automaatio ja tiedonkäsittely
Automatisoimme toistuvia työvaiheita ja tiedonkäsittelyä silloin, kun sama työ tehdään yhä uudelleen käsin.
Ratkaisu voi olla esimerkiksi Excel- tai VBA-automaatio, tiedostojen käsittelyyn rakennettu työkalu tai olemassa olevan Excel- tai Access-ratkaisun kehittäminen.
Käytännön automaatio
Monessa työssä kuluu aikaa tiedostojen avaamiseen, tietojen kopioimiseen, raporttien muodostamiseen, tarkistuksiin ja samanlaisten vaiheiden toistamiseen.
Tällaiset työvaiheet voidaan usein automatisoida kokonaan tai ainakin niin pitkälle, että käyttäjän tehtäväksi jää vain työn tarkistaminen ja lopullinen päätös.
Hyvä automaatio vähentää manuaalista työtä ja samalla pienentää virheiden mahdollisuutta.
Esimerkkejä
Automaatio voidaan rakentaa juuri olemassa olevan työprosessin ympärille.
Excel-makrot ja VBA-ohjelmointi voivat automatisoida laskentaa, raportointia, tiedon käsittelyä ja käyttäjän tekemiä toistuvia työvaiheita.
Tietoja voidaan lukea, yhdistää, tarkistaa ja muuntaa esimerkiksi Excel-, CSV- ja muista tiedostoista automaattisesti.
Raportit, koosteet ja ulostulotiedostot voidaan muodostaa määritellyn prosessin mukaan ilman jatkuvaa käsin tehtävää työtä.
Olemassa olevat ratkaisut
Yrityksissä on paljon Excel- ja Access-ratkaisuja, jotka ovat vuosien aikana kasvaneet tärkeäksi osaksi päivittäistä toimintaa.
Niitä voidaan usein kehittää, selkeyttää ja automatisoida ilman, että toimivaa kokonaisuutta tarvitsee heti korvata kokonaan uudella järjestelmällä.
Tarvittaessa voidaan myös arvioida, milloin Excel tai Access on edelleen sopiva ratkaisu ja milloin olisi järkevää siirtyä esimerkiksi tietokantaan tai selainpohjaiseen sovellukseen.
Ratkaisun koko
Kaikki kehitystarpeet eivät vaadi uutta järjestelmää tai laajaa ohjelmistoprojektia.
Joskus muutaman työvaiheen automatisointi voi säästää merkittävästi aikaa ja tehdä koko prosessista luotettavamman.
Lähtökohtana on aina se, mikä nykyisessä työssä vie turhaan aikaa tai aiheuttaa ongelmia.
Onko työvaihe, jonka teet jatkuvasti samalla tavalla?